Karvaiset huippu-urheilijat
Lapin Kansa 13.9.2026
Hiljaiset pohjoiset kylät. Tyhjät tarhat. Hirvenmetsästys! Tarhojen asukkaat on päästetty vapaaksi metsiin. Siellä he juoksevat jäsenet repeillen. Haukku tai henki! Nyt eletään lajityypillistä koiranelämää.
Koirien omistajat vastaavat auliisti, kun kysyn suoraan.
”Ei net liiku narun päässä.”
Metsästäminen voi jo itsessään aiheuttaa koiralle kipuja ja vammoja. Jos koiran peruskuntoa ei ole ylläpidetty ympäri vuoden, seuraukset koiralle voivat olla katastrofaaliset, vaaditaanhan häneltä yhtäkkiä huippu-urheilijan suorituksia. Erilaisten terveysriskien lista on surullisen pitkä.
Tietenkin myös metsästäjien joukossa on vastuullisia koiranomistajia, jotka järjestävät lemmikeilleen jokapäiväisen liikunnan ja muun lajityypillisen toiminnan. Koiranhan on myös saatava haistella, etsiä ja leikkiä, ja viettää leppoisaa aikaa ihmistensä asumuksissa.
Lapsena rukoilin iltaisin kyläni häkkikoirien puolesta, itkin heidän kurjaa elämäänsä, en turtunut turhautuneen haukun ja ulinan muodostamaan jatkuvaan äänimattoon. Suunnittelin vapautusoperaatiota. Samaan aikaan kotini autotallissa kökötti kani aivan liian pienessä häkissään. Naapurissa hänen pupuveljensä sai loikkia talossa vapaana.
Maailma on muuttunut, eläinsuojelulaki uudistunut. Tarpeettoman kärsimyksen aiheuttamisen estäminen ei lain mukaan enää riitä. Koirat elävät joukossamme ja heidän kohdallaan lain toteutumista on vaivatonta havainnoida, tuotantoeläinten brutaali kohtalo jää helpommin todistamatta.
En mielelläni muistele niitä kuukausia, kun itse säilytin työhuoneessani lasten unohtamia gerbiilejä, enkä tehnyt heidän eteensä muuta kuin pakolliset. En vienyt lääkäriin edes häntä, jonka vatsassa oli näkyvä kasvain. Pystyin sivuuttamaan pienen eläimen äänettömän tuskan, ja olin helpottunut, kun hän kuoli itsestään. Samalla, kun gerbiilit kituivat, liikuin ja harrastin koirani kanssa, ja käytin häntä hierojalla ja jopa koiraterapeutilla. Koira oli perheenjäsen, gerbiilit lopulta pelkkiä roskia.
Ehkä ristiriitainen eläinsuojelulaki hämmentää myös metsästäjiä. Miksi metsästyskoiran pitäisi saada toteuttaa liikunnan ja ympäristön nuuskimisen tarpeitaan, kun hänen kanssaan vähintään yhtä älykäs tuotantosika joutuu elämään elämänsä betonilattialla pääsemättä koskaan toteuttamaan esimerkiksi tonkimisen tarvettaan. Ja emakot saa kahlita porsitushäkkiin synnyttämään! Imettäessäänkään he eivät pääse liikkumaan, saati puolustamaan kastraation yhteydessä kiljuvia poikasiaan. Ja niin, älykkyydelläkö ansaitaan arvostava kohtelu?
Eduskunta kumosi kesällä porsaiden kirurgisen kastraation kiellon. Äärimmäistä kärsimystä aiheuttavan toimenpiteen vaaliminen perustuu oletettuun sianlihan viennin heikentymiseen. Aasialaiset kun eivät tykkää karjun mausta. Kuitenkin esimerkiksi Suomea huomattavasti suuremmassa vientimaassa Tanskassa tullaan jo vuonna 2030 luopumaan kokonaan tästä kidutuskeinosta.
Joissakin maissa koiratkin ovat tuotantoeläimiä. Suomessa koirista puhutaan mielellään perheenjäseninä. Niinpä heidän psykologiaansakin tutkitaan ahkerasti. Tutkimusten mukaan koirien aivoissa vapautuu oksitosiinia eli samaa rakkaushormonia kuin ihmislapsen ja vanhemman välillä silittelyn ja huolenpidon yhteydessä. Liiallinen inhimillistäminen johtaa kuitenkin kärsimykseen. Esimerkiksi söpöksi jalostettu koira voi olla todella sairas.
Kun metsästyskausi päättyy, tarhat täyttyvät kaikkensa antaneista koirista. Hyvä koiranomistaja, anna heille heidän jokapäiväinen lajityypillinen aktiivisuutensa.