Maria Peura 

En tiedä, miten henkilökohtaisesti minun on lupa kirjoittaa arvioni enkä välitä. En löydä enkä suostu löytämään muuta kirjoittamisen tapaa. Minun on vastattava tähän työhön samalla lailla kuin se on kirjoitettu, koska sen vaikutus oli niin henkilökohtainen, jopa tuskallinen. Se myllersi tunteet, ajatukset ja fysiikan. Kun olin lopettanut lukemisen, huomasin, että minulta olivat lähteneet silmäripset. Katson nyt maailmaa ripsettömillä silmillä kuin kilpikonna. Ehkä se oli perinnöllinen tautini, mutta tämä kirjoitus iski silti suoraan aineenvaihduntaani.

 

Sain tekstin luettavakseni, kun olin aloittamassa omaa isoa ja pelottavaa kirjoitusprosessia. Koska Maria Peuran työ käy läpi itsesensuuria, jota tässä työssä eniten pelkään, otin sen luettavakseni. Tämä on Maria Peuran kirjoituksen yksi järkyttävistä ja ravistelevista elementeistä: suora ja tinkimätön katse omaan työhön, elämään, henkeen ja ruumiiseen. Mutta yhtä ravisteleva on tarkka kuva kirjoittamisen prosessista, kaikista siihen liittyvistä tekijöistä. Tämä kuva koostuu suuresta ja pienestä, ankaran taiteellisesta ja triviaalista, ja sen syklisesti etenevä kuvaus toistoineen on ehdottoman selkeä ja jälkikäteen kaiken aikaa kirkastuva.

  

Työpäiväkirja luo yhä uudelleen muuttuvan ja siten täydentyvän kuvan kirjoittamisen prosessista. Se on siten hyvä valinta kirjalliseksi lopputyöksi. En osaa nähdä, miten muuten omaehtoisesti etenevää työprosessia ja teoksen hahmon syntymistä jatkuvan luomisen ja jatkuvan ankaran poistamisen kautta olisi voitu kuvata konkreettisesti.

  

Ohjaaja Jouko Turkka toisti opetustyössään, että teatterin, taiteen tekeminen on elämäntapa, ammatti, jossa oppiminen ei ikinä lopu.. Ei elämäntapa sillä tavoin, että ensin pitäisi elää risainen taitelijaelämä, vaan siten, että tämä elämäntapa vaatii tekijänsä kokonaisuudessaan. Siitä Maria Peuran työpäiväkirja on hieno ja tiukkamoraalinen todiste.

​

​

Kirjoittamisen kaikki alueet

Työpäiväkirjasta voi seurata tarkkaan romaanin kaikkien elementtien kehittymistä ja kehittämistä. Yhtä lailla kyseessä voisi olla draama, Peuran teksti antaa senkin kirjoittamiseen eväät.

  

Aihe, henkilöt, rakenne, kohtaukset joutuvat jatkuvan muutoksen ja tarkastelun kohteiksi. Tarkasteltaviksi, ei teorioiden kautta kaavamaisesti analysoitaviksi. Peura tohtii jopa sanoa, ettei ”ajattele” kirjoittaessaan. Kirjoittaminen on Peuralle hengittämistä: ”lukeminen on sisäänhengittämistä – kirjoittaminen on uloshengittämistä” (lopputyö s.10 ) ja hän puhuu hengittämisestä ja kirjoittamisesta samana asiana kuten itävaltalainen kirjailija Thomas Bernhard, jonka, keuhkovammaisen, kirjoittaminen/hengittäminen piti elossa. ”Minä kirjoitan. Minä olen. Minä olen olemassa kirjoittaakseni. Minä kirjoitan ollakseni.” (lopputyö s.12). Silti tarkastelu ei pohjaa vain tuntemuksiin ja ruumiin kokemuksiin, se kulkee terävän älyn ja havainnon kautta.

  

Seuraavan, uuden romaanin keskeinen lähtökohta säilyy, mutta sisällä aiheen painopiste siirtyy ja tarkentuu, tarina ja aihe säätelevät henkilöt ja

heidän lukumääränsä, kohtaukset syntyvät ja kuolevat, ja koko ajan ollaan yhä lähempänä sitä romaania, jota Maria Peura on synnyttämässä.

 

”Taideteoksen synnyttäminen on yhtä veristä, yhtä väkivaltaista ja yhtä kaunista kuin ihmislapsen synnyttäminen. Pelkkä ajatus siististä, steriilistä tarinan syntymästä tukehduttaa. Henkeä haukkoen putoan pimeyteeni ja palaan keuhkorakkulat täynnä happea. Yhtä hyvin onnellisena tai ahdistuneena suuntaudun sietämään keskeneräisyyttä, rakastamaan sitä, omaa rosoista taiteellista työtäni.” (työpäiväkirja s.5).

     

Maria Peura kirjoittaa työpäiväkirjassaankin omaa, rikasta kieltään, joka kuljettaa lukijaa nautinnollisesti eteenpäin tarjoten koko ajan yllätyksiä ja virikkeitä.

 

Ehdotan tässä, että Teatterikorkeakoulu ottaisi tämän Maria Peuran tekstin opinto-ohjelmaansa. Ei vain dramaturgeille, vaan myös näyttelijöille, ohjaajille, tanssijoille valo- ja äänisuunnittelijoille. Itse olen liittänyt sen niihin teksteihin, joita luen yhä uudelleen.

 

 

Lausunto Maria Peuran taiteellisesta lopputyöstä, romaanista Valon reunalla (Teos 2005)

Tämän romaanin luin jo sen ilmestymisvuonna kahteen kertaan. Nyt luin sen uudelleen. Vaikutelmani pysyi ja vahvistui. Tämä on täysipainoisen, valmiin kirjailijan hieno työ, niin rakenteensa, aiheen käsittelynsä kuin kielensäkin vuoksi. Maria Peuralla on täysin oma estetiikkansa, joka on huomattu Suomen ulkopuolellakin.

  

Kirjallisuuskriitikot ovat jo teoksen ylistäneet, mitä siihen osaisin enää lisätä.

 

Arvio

Esitän Maria Peuran kirjallisen/taiteellisen lopputyön hyväksymistä teatteritaiteen maisterintutkintoa varten arvosanalla kiittäen hyväksytty.

 

Le Conquet (Ranska)

2008-05-11

 

Outi Nyytäjä